Kesän siirtoikkuna on aina kuuma puheenaihe, kun liigat ovat tauolla. Missä Zlatan pelaa ensi kaudella? Ketkä Arsenal värvää hyökkäystään vahvistamaan? Kenen sopimusta pidennetään Chelseassa? Otsikot kirkuvat enemmän ja vähemmän luotettavia huhuja brittilehdistössä koko kesän.
Milloin siirtoja saa tehdä?
Englannilla ja Valioliigalla on kaksi siirtoikkunaa:
- Pre-Season – aukeaa virallisesti 9. kesäkuuta ja jatkuu 31. elokuuta asti joka vuosi.
- Mid-Season – aukeaa 1. tammikuuta ja sulkeutuu 31. tammikuuta.
Vaikka pre-seasonin siirtoikkuna aukeaakin virallisesti 9. kesäkuuta, saavat liigaseurat tehdä keskenään siirtoja heti viimeisen sarjakierroksen jälkeen (yleensä toukokuussa). Suurin osa siirroista tapahtuu tosin vasta 1. heinäkuuta jälkeen, sillä suurin osa pelaajasopimuksista loppuu vuosittain 30. kesäkuuta. Kansainvälisiä siirtoja ei Valioliigaan saa tehdä, ennen kuin siirtoikkuna aukeaa 9. kesäkuuta. Siirtoikkunan ulkopuolella seurat saavat kirjoittaa sopimuksia pelaajien kanssa vain silloin, kun kyseessä on hätätilanne. Tässä tapauksessa puhutaan yleensä maalivahdeista. Siirtoikkunan ulkopuolella tehtäville siirroille on haettava erikoislupa johtavalta organisaatiolta, kuten Valioliigalta.
Näin siirto etenee – 10 vaihetta
Monet ovat takuulla pelanneet Football Manageria ja tehneet taustatyötä todetakseen, että ”tässä on kaikista paras pelaaja”. Olemme skoutanneet, lukeneet tilastoja, laatineet budjetin ja tehneet tarjouksia.
Kun ensivaihe on ohi, pääsemme kuulemaan seuran ja pelaajan vaatimukset. Kun osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen, on siirto valmis – tai näin ainakin Football Managerissa…
Todellisuus on tietenkin eri asia, ja paljon monimutkaisempi. Alta löydät 10-vaiheisen oppaamme, jossa selitetään pelaajasiirron eri vaiheet lyhyesti niin kuin ne oikeasti tapahtuvat. Yhteenvetomme pelaajasiirroista – 10 vaihetta:
1. Skouttaus
Skouttaus eli mielenkiintoisten pelaajien tarkkailu saattaa kuulostaa mystiseltä. Skouttaus on kuitenkin todella, todella tärkeä vaihe pelaajasiirrossa. Siirto onnistuu, mikäli pelaajatarkkailija on onnistunut skouttaamaan ”oikean” pelaajan – tämän monimutkaisempaa se ei ole.
Lahjakkuuksien skouttaus on jalkapallossa kasvava ala. Ennen vanhaan koutsit käyttivät perstuntumaa pelaajien löytämiseksi, ja tämä jalo tapa elää edelleen vahvasti alemmissa divisioonissa ja pienemmissä liigoissa. Korkeammalla tasolla – eikä vähiten Valioliigassa – se on kuitenkin katoamassa. Valioliiga-seuroilla on kaikilla palkkalistoillaan keskimäärin 10-15 skouttia.
Samaan tapaan kuin jenkkien baseball-joukkueissa, jotka olivat tässä asiassa edelläkävijöitä, myös eurooppalaisissa jalkapallojoukkueissa käytetään nykyään tietokantaohjelmistoja ja tilastoanalyysiä pelaajien löytämiseksi. Suosituimpia ohjelmistoja ovat WyScout, Prozone ja Scout7. Ottelut ladataan niiden päätyttyä sivustolle kokonaisuudessaan, joten manageri/valmentaja/skoutti voi katsoa pelit ja lukea tilastoja suoraan konttorituolistaan.
Myös urheilupoliittisilla seikoilla on merkitystä. Talenttiskoutit viettävät lähestulkoon yhtä paljon aikaa tiedonkeräämisen kuin pelaajan otteiden katsomiseen. He puhuvat pelaaja-agenttien kanssa ja rakentavat suhteita pelaajien perheisiin ja ystäviin ollakseen askeleen edellä muita. Pelaajatarkkailu jalkapallon korkeimmalla tasolla on yksi maailman kilpailluimmista aloista.
2. Budjetti
Kun kiinnostava pelaaja on löydetty, on seuraava askel itse siirto (tai laina). Tämän voisi kuvitella olevan melko yksinkertainen prosessi, mutta itse asiassa siirtoon voidaan päätyä monella eri tavalla.
Itsestäänselvin tapa on se, että ostava seura jättää muodollisen tarjouksen pelaajasta. Tästä usein faksilla lähetettävästä tarjouksesta ilmenee myös tarjoussumma, josta myyvä seura sitten aloittaa neuvottelut.
On toisaalta aivan yhtä tavallista, että seurat käyttävät luotettuja agenttejaan, jotka edustavat heidän intressejään joko etsimällä pelaajan toisesta seurasta tai uuden seuran pelaajalle, jota myyvä seura ei enää halua pitää palkkalistoillaan.
Agentit toimivat välittäjinä ostajan ja myyjän välillä, ja he voivat saada tapahtumaan siirtoja, jotka eivät muussa tapauksessa olisi tulleet kuuloonkaan.
3. Suostuttelu
Valioliigan säännöissä sanotaan selkeästi, että ”sopimuksenalainen pelaaja ei saa olla yhteydessä toiseen seuraan suorasti tai epäsuorasti ilman kirjallista lupaa nykyiseltä seuraltaan, johon hänellä on sopimus”.
Lyhyesti sanottuna tämä tarkoittaa, että siirron on aina alettava perusasioista.
Todellisuus on toki erilainen. Pelaajista tehdään harvoin tarjouksia ilman, että ostava seura olisi ollut yhteydessä pelaajan edustajaan kuullakseen, kiinnostaako seuranvaihto pelaajaa ja millaisen palkan hän siirron tapahtuessa haluaisi saada.
Kaikki yllä mainittu on nykyään arkipäivää. Niin se vain toimii.
Siirron perustukset rakennetaan siis usein ennen kuin siirtosummasta on sovittu ostavan ja myyvän seuran välillä.
4. Neuvottelut
Me futismediaa seuraavat saamme jatkuvasti lukea shokkiotsikoita, jotka muuttuvat päivä päivältä ovelammiksi. Olet varmasti nähnyt lehtien kansissa tämän kaltaisia ilmauksia: ”pitkälle edenneet keskustelut”, ”alustavat neuvottelut”, ”käynnissä olevat sopimusneuvottelut”, ”henkilökohtaiset vaatimukset” – listaa voisi jatkaa vielä pitkään.
Neuvottelut kuulostavat perustallaajan korvaan siltä, että kiinnostuneet tahot – pelaajat, agentit, seurajohto ja managerit – istuvat pyöreän pöydän ääressä siirrellen paperinivaskaa kädestä toiseen, kommunikoivat keskenään päätään pyöritellen ja tokaisevat jotain tyyliin: ”laita nolla perään, kiitos – tai älä tule takaisin”.
Todellisuus on jälleen toinen.
Neuvottelukokous on yleensä lyhyt, ja agentti aloittaa sen yleensä esittämällä pelaajan vaatimukset. Tämän jälkeen seuran edustaja (urheilupäällikkö tai seurajohtaja) kertoo sen kannan asiaan.
Mahdollisia ongelmia siirtoneuvotteluissa aiheuttavat luonnollisesti useimmiten palkkaan, bonuksiin tai siirtosummaan liittyvät asiat, samoin kuin henkilökohtaiset ja sosiaaliset asiat.
Pelaajat jättävät neuvottelut yleensä agenttiensa käsiin ja pysyvät mieluummin kaukana neuvottelupöydästä. Pelaaja tapaa yleensä ennen siirron vahvistamista ainoastaan uuden managerinsa, jotta voi keskustella tämän kanssa omasta roolistaan uudessa seurassa – ja jos pelaaja ei sitä tee, ottaa hän suuren riskin – mutta itse neuvotteluihin hän ei ota osaa kuin todella harvoin.
5. Pelaajien ongelmat
Valta on jalkapallossa siirtynyt nykyään seuroilta pelaajille. Se ei ole kovinkaan kummallista, kun otetaan huomioon laaja mediahuomio – ei vähiten Englannissa ja Valioliigassa. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö pelaajalla olisi aina viimeinen sana, kun siirroista sovitaan.
Moni ajattelee tämän olevan hyvä juttu. Pelaaja on kuitenkin tärkein – sekä kentällä, että sosiaalisesti uudessa ympäristössään. Pelaajan on otettava huomioon monia tärkeitä asioita ennen siirtoa, kuten paljonko peliaikaa hän tulee saamaan, onko muutettava kauas (ehkä uuteen maahan oppimaan uusi kieli), haluavatko he todella tehdä töitä seurajohtajille, sopimuksen pituus… Pelaaja, kuten kaikki muutkin, haluaa turvata selustansa.
On tietenkin olemassa myös siirron taloudellinen puoli. Palkoilla on tärkeä osa missä tahansa ammatinvalinnassa, ja huipputason ammattijalkapallossa palkkasummat ovat paikoittain tähtitieteellisiä – ja edelleen kasvussa.
Toki osapuolten välinen vahvuus neuvotteluissa riippuu myös pelaajan historiasta. Jos pelaaja on esimerkiksi pelannut uransa yleisesti ottaen ilman loukkaantumisia, nousee hänen myyntihintansa. Jos hänellä on puolestaan paljon lähtöhaluja ja takana epätasainen kausi, siirtyy valta-asema uuden seuran puolelle.
Yksikään päätös ei yleensä ole pelaajalle helppo. Valitseminen ei ole yksinkertaista. Pelaajan ura on lyhyt, ja siirtopäätösten miettiminen juurta jaksain on ehdottoman tärkeää.
6. Agentit
Usein jalkapallon vihollisiksi tituleeratuilla agenteilla on kaikilla sama ongelma: jos he tekevät yhdenkin pienen virheen, he voivat menettää kaiken.
Totuus on, että agenteilla on lajissa tärkeä rooli varsinkin silloin, kun siirtoikkuna on auennut, ja parhaat agentit ovat todella arvokkaita ja arvostettuja sekä seurojen että pelaajien keskuudessa. Kuten aiemmin jo mainittiin, agentteja voidaan käyttää oikean pelaajan löytämiseksi tai oikean seuran löytämiseksi omalle pelaajalle, joka halutaan myydä. Agenttien kontaktiverkostot ovat painonsa arvoisia kullassa mille tahansa seurajohtajalle – ylimmästä divisoonasta alimpaan.
Agenttien pitäisi myös – ainakin teoriassa – varmistaa pelaajan voivan keskittyä täysillä jalkapalloon huolehtimatta siirtoneuvotteluista ja -keskusteluista. Hyvän agentin pitäisi olla yhtä paljon mentori ja luottohenkilö kuin neuvottelijakin. Siitä on hänelle aina hyötyä pidemmällä tähtäimellä.
Viime vuonna agenttikulut ylittivät Valioliigassa 150 miljoonaa euroa, joista suurseurat, kuten Chelsea, Manchester United ja Liverpool pulittivat todella suuren siivun.
7. Median rooli
Medialla ja siirtoikkunalla on todellinen viha-rakkaus-suhde. Media rakastaa tietenkin siirtoja siksi, että ne houkuttelevat paljon lukijoita, joskus jopa shokeeravin uutisin. Samanaikaisesti siirtoikkuna aiheuttaa medialle harmaita hiuksia, koska silloin tällöin mielenkiintoista kirjoitettavaa ei yksinkertaisesti ole.
Toimittajat saavat tasaisin väliajoin vinkkejä mahdollisista siirroista. Usein vinkit tulevat pelaaja-agenteilta, mutta joissain tapauksissa myös muista lähteistä. Ei ole ennenkuulumatonta, että vinkki yllätyssiirrosta tulisi lentokenttäkuljetuksista vastaavalta taksikuskilta, tai että kansainvälinen tähtipelaaja nähdään matkalla toisen seuran harjoituskeskukseen.
8. Terveydentila ja työluvat
Siirron loppuvaiheessa hoidetaan myös tärkeitä käytännön asioita, kuten pelaajan terveydentilan ja työluvan tarkistaminen. Huippuseurojen lääkärintarkastukset ovat todella huolellisia, ja ne suoritetaan harjoituskeskuksessa. Osa joukkueista tekee myös kyselyitä paikallisille yksityisklinikoille ja julkaisee mielellään tulokset omien mediakanaviensa kautta.
Kun liigan avauskierros alkaa lähestyä, on seurojen otettava suurempia riskejä hankinnoissaan. Joissain tapauksissa seurat voivat suostua pidentämään pitkäaikaisloukkaantuneiden listalla olevan pelaajan sopimusta. Jos pelaaja ja seura pääsevät sopuun, tehdään sopimus nykyisestä loukkaantumistilanteesta riippumatta.
Työlupien ymmärtäminen ei ole vaikeaa. Kaikilla yli 16-vuotiailla on oltava työlupa, jos he eivät ole kotoisin EU/ESS-alueella. Pelaajan ostava seura ottaa enemmän tai vähemmän vastuun siitä, että he hoitavat hänet Englantiin asumaan. Seura julkaisee tämän seikan vahvistan sertifikaatin, ja jättää sen sitten Englannin jalkapalloliiton käsiteltäväksi. Liitto hyväksyy työluvan, jos pelaaja on viimeisen kahden vuoden aikana pelannut 75 % otteluistaan FIFA-rankingin 70 parhaan joukossa olevassa maassa.
Jos pelaaja ei täytä näitä vaatimuksia, hakemus hylätään, mikäli ei voida näyttää toteen, että pelaaja ei ole pelannut viime vuosina loukkaantumisista johtuen. Seura voi tehdä valituksen, jos ensimmäinen hakemus hylätään. Tämä tapahtuu erillisen komitean kautta: se arvioi, tuoko kyseinen pelaaja lisäarvoa Valioliigaan. Monen kohdalla päätös on myöntävä. Näin oli esimerkiksi Villarrealista Arsenaliin muutama vuosi sitten siirtyneen brasilialaisen Gabriel Paulistan laita.
9. Suuri draama
Siirtoikkunan sulkemisaikaan kysellään usein, miksi niin monet seurat odottavat viime hetkelle vahvistustensa kanssa. Yksi esimerkki tästä on Gareth Barryn lainasiirto Manchester Citystä Evertoniin, kun mies odotteli lopullista päätöstä autossaan kahvikupin kanssa. Tärkeistä siirroista tiedotetaan todella usein siirtoikkunan viimeisten tuntien aikana (varsinkin kesällä).
Ehkä kyseessä on draamantaju, mutta todennäköisempi syy on siirtojen seuroille tuoma psykologinen etu. Suurin osa seuroista haluaa suunnitella siirtonsa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta yksi siirto johtaa usein toiseen, koska tietyn diilin onnistuminen ja tarpeellisuus voi riippua toisen onnistumisesta. Joissain tapauksissa kolme tai useampikin siirtoa voi riippua siitä, liikkuuko yksi pelaaja seurasta toiseen vai.
Lisäksi joukkueen huonot otteet tai loukkaantumiset voivat aiheuttaa paniikkia, varsinkin jos seura taistelee mestaruudesta tai putoamista vastaan. Riski siitä, ettei joukkueessa ole tarpeeksi laadukkaita pelaajia, kun sarjakaudesta on jäljellä vielä neljä kuukautta, on liian suuri. Siksi seurat tekevät usein ”paniikkiostoksia” siirtoikkunan viimeisenä päivänä.
Jos jokin seura menettää tärkeän pelaajan aivan siirtoikkunan loppuhetkillä, on sen toimittava nopeasti. Tämä luo välillä ikkunan viime päiville melkoista draamaa.
10. Diili on tehty!
Så er spillerovergangen endelig klar. Herlig!
Siirto on vihdoin saatu tehtyä, loistojuttu!
Kaikki osapuolet vahvistavat siirtosumman ja henkilökohtaiset vaatimuksensa. Kaikki lääkärintarkastukset tehdään. Jäljellä on enää paperien lähettäminen Valioliigan ja Englannin jalkapalloliiton hallintoon.
Niin ja tietenkin siirtokuvien ottaminen. Tiedättehän, hurmaavasti hymyilevä pelaaja seisomassa pelipaita kädessään seurajohtajan vieressä…
Helppoa, eikö vain?
