Valioliiga-pelaajien viimeinen mahdollisuus MM-kisoihin

0
1232
mm-karsinnat-2018

Jalkapallon MM-kisat 2018 alkavat virallisesti kesällä. Varsinainen draama alkaa kuitenkin jo tällä viikolla – nyt ovat vuorossa ratkaisevat jatkokarsintaottelut Euroopassa, viimeiset lohkopelit Afrikassa ja mannertenväliset playoff-ottelut Aasian/Oseanian ja Etelä-/Väli-/Pohjois-Amerikan maiden välillä. Kaikki tietävät, että nyt on onnistuttava, muuten kisapaikka jää haaveeksi. Jäljellä on vielä yhdeksän maata, joiden kisaunelma on edelleen vahvasti voimissaan.

Otamme hieman tarkemman katsauksen tänään ja tulevina päivinä pelattaviin otteluihin – tietenkin Valioliigan näkökulmasta. Moni Valioliiga-pelaaja elää tällä hetkellä todella jännittäviä hetkiä, eikä jännitys hellitä, ennen kuin kaikkia vaivaavaan kysymykseen saadaan lopullinen vastaus: pelaanko ensi kesänä jalkapalloa Venäjällä lajin parhaiden pelaajien kanssa, vai makaanko rannalla bongaamassa tipuja ja muita siivekkäitä?

Pohjois-Irlanti – Sveitsi

Torstai 9. marraskuuta, 2. osaottelu sunnuntaina 12. marraskuuta

Aloitetaan Euroopasta ja Pohjois-Irlannista – maasta, joka selvitti tiensä jatkokarsintoihin lohkosta, jossa pelasi Pohjoismaista Norja. Pohjois-Irlanti ei ole ollut mukana MM-lopputurnauksessa sitten vuoden 1986, mutta näissä karsinnoissa se on saanut pidettyä hyvin yllä viime vuoden EM-kisojen virettään, joka riitti lopulta 16 parhaan joukkoon Ranskassa. Jos Southamptonin Steven Davis ja West Bromwichin Gareth McAuley jätetään laskuista, ei tätä joukkuetta ole rakennettu Valioliiga-pelaajien varaan. Suurin osa Pohjois-Irlannin pelaajaryhmästä tienaa elantonsa Skotlannin Valioliigassa tai Englannin Championshipissä tai League Onessa. Taisteluhenkiä pelaajilla kuitenkin riittää, ja joukkue on vaikea vastustaja kotikentällään Belfastissa.

Tämä ensimmäinen osaottelu on äärimmäisen tärkeä, koska Sveitsillä on todella vahva joukkue, joka on suursuosikki menemään tästä parista jatkoon. Sveitsi meni pitkälle sekä edellisissä MM-kisoissa että viime kesän EM-kisoissa. Joukkueen suurin vahvuus on puolustus, jossa pelaa monia vanhan mantereen suurseuroista tuttuja nimiä. Hyökkäyksessä pääroolissa on ”Alppien Messi”, Stoke Cityssä pelaava Xherdan Shaqiri. Kun hän on vireessä, ei hän ole ainoastaan yksi Valioliigan luovimmista pelaajista, vaan yksi koko maailman parhaista.

Kroatia – Kreikka

Torstai 9. marraskuuta, 2. osaottelu sunnuntaina 12. marraskuuta

Tässä ottelussa ei paljon Valioliiga-pelaajia nähdä – eikä kyseessä ole totta puhuen peli, joka saisi sydämen lyömään nopeammin. Kroatialla on edelleen vakuuttava keskikenttä, jota miehittävät Modric, Rakitic ja Perisic, eikä Evertonin Nikola Vlasicilla tai Liverpoolin Dejan Lovrenilla ole asiaa avaukseen. Kreikka on Kreikka, ja sen aseita ovat tiukka puolustus ja vastahyökkäykset. Mutta me uskomme ja toivomme, että Kroatia – paljon hyökkäysvoimaisempi joukkue – selviää tästä kamppailusta voittajana.

Tanska – Irlanti

Lauantai 11. marraskuuta, 2. osaottelu tiistaina 14. marraskuuta

Toinen jatkokarsinnoissa mukana oleva pohjoismaalaisjoukkue Tanska kohtaa Irlannin kahdessa ottelussa, joissa nähdään paljon Valioliiga-pelaajia molemmilla puolilla. Tanskan avauksessa pelaavat todennäköisesti Leicesterin Schmeichel, Southamptonin Højbjerg, Huddersfieldin Matthias Jørgensen (ja maalivahti Lössl penkillä) – sekä tietenkin Tottenhamin Christian Eriksen. Eriksen on ehdottomasti yksi maailman parhaista pelaajista, ja hänen harteillaan on suuri vastuu niin Spursin kuin Tanskan maajoukkueenkin menestyksestä. Hänen työnään on löytää reikiä irlantilaispuolustuksesta lauantaina Kööpenhaminassa – jos Irlanti onnistuu taistelemaan tasurin Tanskasta, voi toinen osaottelu olla juuteille todella hankala.

Burnley on ollut yksi Valioliigan suurimmista positiivisista yllättäjistä, ja Tanskan epäonneksi Irlannin joukkueen avainpelaajista moni kantaa arkisin Burnleyn paitaa: Robbie Brady, Jonathan Walters, Jeff Hendrick ja Stephen Ward ovat kaikki tottuneet pelaamaan yhdessä niin seura- kuin maajoukkueessakin. He saavat seurakseen Southamptonin vaarallisen Shane Longin, Brightonin Shane Duffyn – yhden Valioliigan parhaista puolustajista tällä kaudella – Bournemouthin Harry Arterin sekä Newcastle-maalivahti Rob Elliotin. Kotietu on tässä parissa vahva, ja uskomme Tanskan hoitavan ensimmäisen osaottelun.

Ruotsi – Italia

Perjantai 10. marraskuuta, 2. osaottelu maanantaina 13. marraskuuta

Länsinaapurin on selvittävä tästä otteluparista ilman Zlatania, mutta se ei ole enää mitään uutta. Tässä Ruotsin mielenkiintoisessa joukkueessa, jonka kärjessä pelaa Marcus Berg – ja Valioliigasta ovat mukana Victor Lindelöf (Manchester United) ja Martin Olsson (Swansea) – on potentiaalia voittamaan kenet tahansa. Mutta onnistuko se Italiaa vastaan kahdessa pelissä? Kova paikka joukkueelle kuin joukkueelle, ja kova paikkahan se suomalaisfanillekin, jos Ruotsi jälleen raivaa tiensä arvokisoihin, kun Huuhkajat jäävät rannalle ruikuttamaan. Jos Ruotsi päihittää Italian, herää jälleen kysymys myös siitä, pyörtääkö muuan supertähti lopettamispäätöksensä kisakoneeseen päästäkseen…

MM-kisat ilman Italiaa ovat lähes mahdoton ajatus, mutta näin voi hyvinkin tällä kertaa käydä. Valioliiga-pelaajista kentällä saatetaan nähdä vilaukselta Manchester Unitedin Darmian, West Hamin Ogbonna ja Southamptonin Gabbiadini – ja hieman pidempään Chelsean Zappacosta – mutta tässä Italian joukkueessa on vanha puolustus, heikko keskikenttä ja kärkipelaajia, jotka eivät puolustajille painajaisia aiheuta. Ruotsi saattaa tehdä neljästä seuraavasta vuodesta Italialle todella katkeria.

Afrikan viimeiset lohkopelit

Paljon on jo tapahtunut Afrikan karsinnoissa – ja tulee vielä tapahtumaan, ennen kuin tiedämme mantereen kolme varmaa kisamaata. Seuraavassa käymme hieman läpi niiden kolmen karsintalohkon päätösotteluita, joiden lopputulokset eivät vielä selvillä.

Lohkossa A taistellaan 11. marraskuuta Tunisian ja Kongon välillä. Yksi piste Tunisialle kotiottelusta Libyaa vastaan tietää kisapaikkaa, kun taas Kongon on voitettava Guinea kotonaan vähintään kahdella maalilla. Lohkossa B Nigeria on jo varmistanut kisalippunsa.

Crystal Palacen Wilfried Zaha ja Norsunluurannikko pelaavat ratkaisevan ottelun Marokkoa ja Southamptonin Sofiane Boufalia vastaan. Nämä joukkueet kohtaavat Norsunluurannikossa, Abidjanissa, 11. marraskuuta – tuolloin kotijoukkueen on voitettava, mutta vieraille riittää tasapelikin.

Lohkossa D voi tapahtua vielä mitä tahansa Etelä-Afrikan, Senegalin, Burkina Fason ja Kap Verden välillä. Senegalilla – jossa pelaavat Liverpoolin Sadio Mane, West Hamin Kouyaté Mame Diouf ja Sakho, sekä Evertonin Gana – on erinomainen mahdollisuus varmistaa MM-kisapaikkansa 10. marraskuuta pelattavassa vierasottelussa Etelä-Afrikkaa vastaan.

Ja lopuksi…

MM-karsintojen kummallisimmissa otteluissa kohtaavat Oseanian/Aasian ja Etelä-, Väli- tai Pohjois-Amerikan karsinnoissa pelanneet joukkueet. Tällä kertaa tulessa ovat Uusi-Seelanti – riveissään West Hamin Winston Reid ja Burnley-kärki Chris Wood – sekä selvänä suosikkina ottelupariin lähtevä Peru, joka on FIFA:n rankingissa juuri nyt peräti sijalla 10. Samanaikaisesti Australian ”Socceroos” – jossa pelaavat Huddersfieldin elegantti Aaron Mooy ja Brighton-vahti Mathew Ryan – taistelevat paikasta kesän kisoihin Hondurasia vastaan.