Valioliigan kierrosennakko – 8. kierros

0
269
viikko ennakko

Liverpool – Manchester United

Lauantai 14. lokakuuta – 14:30

Liverpoolilla ei ole enää varaa juuri pisteitä menettää, mikäli Klopp ja kumppanit mielivät tällä kaudella Valioliigan neljän kärkeen. Reds-fanit toivovat kansainvälisen pelitauon antavan saksalaismanagerille tarpeeksi aikaa, jotta hyökkäyspeliä ja erityisesti maalintekoa saadaan parannettua. Tälle on takuuvarmasti tarvetta lauantain vastustajaa vastaan.

Manchester United on ollut kovassa vireessä heti kauden alusta lähtien, ja tällä hetkellä manchesterilaiset ovat kolmen pelin voittoputkessa. Mourinho toivoo tietysti, että Romelu Lukaku on pelikunnossa – ja että Punaiset paholaiset onnistuvat nappaamaan kolme pistettä Anfieldilta arkkivihollistaan vastaan. Pisteet ovat ManU:llekin tarpeen, sillä sen toinen arkkivihollinen – Manchester City – on ollut yhtä vakuuttava kuin Mourinhon miehistökin.

Kyseessä on yksi englantilaisen jalkapallon klassikkopeleistä, ja paljon on pelissä, vaikka kausi ei ole vielä ehtinytkään paljon vanhenemaan. Liverpoolilla on joukkueessaan liikaa ongelmia, kun taas ManU on huokuu laatua maalivahdista kärkeen asti. Veikkaamme maalia molemmille, mutta United voittaa.

Manchester United – 6/10 yksikköä

Burnley – West Ham United

Lauantai 14. lokakuuta – 17:00

Uskokaa tai älkää, mutta brittiläisen radion puheohjelmissa kutsutaan Burnleyä jo “tämän kauden Leicesteriksi”. Tämä ei toki johdu siitä, että The Claretsin uskotaan voittavan Valioliigan, mutta tähän asti joukkue on yllättänyt todella positiivisesti ja on edelleen mukana kärkivauhdissa. Burnley on viiden ottelun tappiottomassa putkessa, joka jatkui viime kierroksella Liverpoolissa, kun Everton kaatui kotikentällään.

West Ham onnistui vihdoin voittamaan tällä kaudella, kun vastassa oli Swansea, mutta The Hammersilta odotetaan huomattavasti enemmän. Manageri Bilicillä on käytettävissään monia laadukkaita pelaajia, joilla kääntää lontoolaislaivan kurssi kohti parempia tuloksia. Muuten miehen oma kurssi saattaa pian osoittaa kohti ovea.

Burnley on aina ollut kotonaan vahva, kun taas West Hamilla on vaikeuksia niin kotona kuin vieraissakin. Bilicin on lähestulkoon voitettava tämä ottelu, emmekä usko hänen pystyvän siihen.

Burnley – 5/10 yksikköä

Crystal Palace – Chelsea

Lauantai 14. lokakuuta – 17:00

Crystal Palace voi vihdoin hengähtää kahden mahdottoman, Manchesterin joukkueita vastaan pelatun pelin jälkeen. Nyt joukkue pääsee rentoutumaan toden teolla, sillä vastustajana on… Chelsea. Eipä ole onnettommalle Palacelle siis juuri helpotusta luvassa tänäkään viikonloppuna – jaksamisia manageri Hodgsonille ja Eagles-faneille.

Jos Chelsean on joskus pärjättävä ilman maaliruisku Alvaro Morataa, niin tämä on siihen täydellinen peli. Mikäli Antonio Conten miehistö ei kerää tästä Lontoon derbystä itselleen kolmea pistettä, on Chelsea-leirissä mennyt jotain pahasti pieleen.

Tässä vielä loppuun yksi uskomaton tilasto: Palace on pelannut nyt kahdeksan ottelua putkeen ilman maaleja ja pisteitä.

Chelsea – 8/10 yksikköä

Manchester City – Stoke City

Lauantai 14. lokakuuta – 17:00

Voisiko tässä olla vaikea ottelu Citylle? Pepin miehistö on ollut tällä kaudella pysäyttämätön, mutta Cityllä on ollut aiemmin taipumuksena lähteä otteluihin Stoken kaltaisia nimettömämpiä vastustajia vastaan hieman takki auki. Kun tärkeä talismaani ”Kun” Agüerokin on sivussa, voi tämä peli muuttua yllättävänkin hankalaksi.

The Potters löi edellisessä ottelussaan Southamptonin, ja Stokessa toivotaan tulosten kääntyvän nyt parempaan suuntaan. Mark Hughes on ehtinyt valmistaa joukkuettaan tähän peliin peräti kaksi viikkoa, joten valmiiksi hävinneinä vierailijat eivät Manchesteriin ole tulossa.

On hankala lähteä veikkaamaan Cityä vastaan tässä pelissä, mutta emme usko helppoon tai vakuuttavaan voittoon.

Manchester City – 5/10 yksikköä

Swansea City – Huddersfield Town

Lauantai 14. lokakuuta – 17:00

Kyseessä on epäilyksettä kuuden pisteen ottelu Swansealle, jolla on takanaan neljä voitottoman ottelun putki. Jos walesilaisjoukkue toivoo säilyttävänsä paikkansa Valioliigassa tämänkin kauden jälkeen, tulee Huddersfieldin kaltaisten joukkueiden kaatua kotikentällä.

Todellisuus on alkanut valjeta The Terriersille, ja Valioliigan vauhti on vienyt hieman mehuja nousijajoukkueen pohkeista. Maaleja on syntynyt viime aikoina harvakseltaan, eikä selkeän ykköskärjen puuttuminen ole hyvä merkki.

Swansean on voitettava tämä ottelu, ja Huddersfield on vieraissa vieläkin heikompi kuin kotonaan.

Swansea City – 6/10 yksikköä

Tottenham Hotspur – Bournemouth

Lauantai 14. lokakuuta – 17:00

Spursin kannalta täydellinen tulos tällä kierroksella olisi rutiinivoitto Bournemouthista kotona. Harva kuitenkaan enää väittää, että Wembley voisi koskaan olla todellinen kotikenttä Tottenhamille. Lontoolaisten onneksi ihmemies Harry Kane tekee maalin riippumatta siitä, missä pelataan.

Kolme peräkkäistä tappiota ja vain yksi voitto tällä kaudella. Josh King ei takuulla ole tyytyväinen Bournemouthin viime aikojen otteisiin, eikä merkkejä niiden parantumisesta ole juuri ilmassa nytkään. Putoamistaistelu on The Cherriesille tosiasia.

Tottenham – 7/10 yksikköä

Watford – Arsenal

Lauantai 14. lokakuuta – 19:30

Watford nappasi tasapelipisteen West Bromwichia vastaan vasta aivan ottelun lopussa, mutta Vicarage Roadilla on edelleen optimistinen tunnelma. Watfordin kausi on alkanut hyvin, ja joukkueessa on useampia pelaajia, jotka pystyvät aiheuttamaan ongelmia vastustajalle kuin vastustajalle.

Tästä saattaa tulla perinteinen Arsenal-matsi: joukkueella on alla kaksi voittoa putkeen, viisi ottelua ilman päästettyä maalia ja hyvä fiilis edelleen jäljellä vahvan Chelsea-matsin jälkeen. Toisin sanoen Arsenal häviää nyt – tai ainakin pudottaa pisteitä heikompaa vastustajaa vastaan. Vai onko jotain muuttunut?

Liian hyvät ja positiiviset otteet eivät ikinä tunnu seuraavan Arsene Wengeriä ja Tykkimiehiä pitkään. Emme usko heidän voittavan tätä ottelua.

Tasapeli – 4/10 yksikköä

Brighton & Hove Albion – Everton

Sunnuntai 15. lokakuuta – 15:30

Brighton ja vierasjoukkue Everton ovat molemmat taulukon väärässä päässä – odotettu juttu The Seagullsin suhteen, odottamaton suoritus Evertonilta. AmEx Stadium on vaikea paikka vierailijoille, mutta Brightonin iskukykyä heikentää huomattavasti ykköstykki Tomer Hemedin puuttuminen tästä pelistä.

Tätähän ei kukaan tule suoraan sanomaan, mutta kyseessä saattaa olla se ottelu, joka Ronald Koemanin on voitettava saadakseen jatkaa The Toffeesin peräsimessä. Mikään muu ei seurajohdolle nyt todennäköisesti kelpaa.

Evertonilla on pelissään monia suuria ongelmakohtia. Brighton panostaa puolustukseen ja toivoo pistettä. Uskomme sen myös siinä onnistuvan.

Tasapeli – 6/10 yksikköä

Southampton – Newcastle United

Sunnuntai 15. lokakuuta – 18:00

Southamptonin tavoite tällä kaudella on yltää taulukon paremmalle puoliskolle. Tappiot Watfordia ja Man Unitedia vastaan tarkoittavat sitä, että The Saintsin on kerättävä pisteitä pysyäkseen tavoitteensa tahdissa. Newcastle saattaa olla tähän kohtaan täydellinen vastustaja.

Newcastlen 1-1-tasuritulos Liverpoolia vastaan valehtelee, sillä joukkue olisi helposti voinut hävitä 4-5 maalilla. The Magpiesin puolustus on kunnossa, mutta hyökkäysosasto ei pelota ketään.

Southampton – 5/10 yksikköä

Leicester City – West Bromwich Albion

Maanantai 16. lokakuuta – 22:00

Kanten puuttuminen on The Foxesille valtava isku. Kun hän ei viime kaudella ollut mukana, pudottivat sekä Vardy että Mahrez tasoaan, ja sama jatkunee tänäkin vuonna. Nyt vaarassa ovat niin kausi kuin managerin työpaikkakin.

Tony Pulis ja The Baggies tuntuvat aina voittavan ne tarpeelliset pelit, joilla joukkue saa pidettyä mukavan asemansa sarjan keskivaiheilla. Vierasmatsi Leicesteriä vastaan on juuri tämänkaltainen peli.

West Bromwich – 4/10 yksikköä