Viikon ottelu: Arsenal – Manchester United

0
262
Arsenal - Man Utd ennakko

Lauantai 2. joulukuuta, 18:30

Lauantain kohokohta monille meistä Valioliiga-faneista on tietenkin huippuottelu Arsenalin ja Manchester Unitedin välillä. Nyt kohtaavat Cityn perässä olevista joukkueista kaksi kovavireisintä. Ehkä kummastakaan ei ole saamaan kiinni Guardiolan ryhmää, mutta Wenger ja Mourinho tuskin ovat sen suhteen luovuttaneet. Tavoitteeseen päästäkseen molempien on ehdottomasti voitettava tämä ottelu.

Muistamme hyvin kaikki Arsene Wengerin ja Sir Alex Fergusonin hullunkuriset kohtaamiset vuosien varrelta. Nämä kaksi legendaarista, luonteelta hyvin erilaista manageria toivat Valioliigaan väriä vuosikymmenten ajan. Unohtumattomia hetkiä nähtiin myös kentän puolella. Esimerkiksi taistelu keskikentän herruudesta Arsenalin Patrik Vieiran ja Unitedin Roy Keanen välillä on tallentunut verkkovalvoillemme ikuisiksi ajoiksi. Nämä kaksi hallitsivat Valioliigaa mielin määrin pitkiä jaksoja sekä 90- että 2000-luvulla. Ne taistelivat pokaaleista ja ennätyksistä – Manchester United täytti palkintokaappiaan huimaa vauhtia, kun taas Arsenalin ”Invincibles”-joukkue, suomeksi ”Voittamattomat”, voitti Valioliigan häviämättä kertaakaan.

Tämä kaikki on kuitenkin historiaa. Arsenal pelaa tosin edelleen samalla Wenger-tyylillä, mutta joukkue ei ole enää läheskään niin vahva kuin ennen. Tässä ryhmässä ei ole mukana Patrik Vieiran tai Tony Adamsin kaltaisia pelaajia. Vauhti, tekniikka ja eleganssi olivat aina Arsenalin valttikortteja, mutta nyky-Valioliigan kovassa ottelutemmossa se ei niiden toteuttaminen samalla tavalla ei yksinkertaisesti ole mahdollista.

Myös United-faneilla on vaikeuksia tunnistaa tämän kauden joukkuettaan. Kun käynnissä oli vielä Red Devilsin ”Glory Days”, Fergusonin joukkue murskasi vastustajansa kentällä pysäyttämättömällä hyökkäsypelillä – ja murtumattomalla tahdolla ja kovuudella. Mourinhon joukkue on täynnä tähtiä, mutta se on silti Mourinhon joukkue. Puolustus on aina tärkein, peliä on kontrolloitava. Häviämistä on vältettävä jopa voittamisen kustannuksella, viihteestä puhumattakaan.

Tänään voimme siis odottaa Arsenalin hyökkäävän ja Unitedin asettuvan tiiviiseen puolustasetelmaan vastaiskuja kyttäämään. Tämä huolestuttaa Wengeria takuulla. Ei siksi, että hän haluaisi muuttaa taktiikka ja pelata puolustavammin vaan siksi että hän tietää joukkueensa puolutuksensa heikkoudet, joita Lukaku, Zlatan ja Pogba voivat hyödyntää kääntääkseen ottelun silmänräpäyksessä.

Yksi Arsenalin tärkeimmistä hyökkäyspään pelaajista, Alexandre Lacazette, ei kuitenkaan pysty pelaamaan tässä ottelussa. Tämä kuitenkin tarkoittaa ainoastaan sitä, että Huddersfieldiä vastaan vakuuttanut Giroud saa näyttöpaikan. Monet Arsenal-fanit ovat odottaneet Giroud’n avauspaikkaa, sillä mies on ollut tehokas melkeinpä aina vaihdosta sisään tullessaan. Alexis Sanchezin ja Mesut Özilin pelihuumorista on jälleen kiinni paljon. Molemmilla kun on paha tapa kadota kuvasta juuri silloin, kun Arsenal heitä eniten tarvitsee.

Unitedin pelisuunnitelma on selkeä: pitää oma pää puhtaana ja hyödyntää avautuvat vastahyökkäyspaikat tehokkaasti alusta asti. Mourinholla riittää vaihtoehtoja, mutta lopullinen muodostelma on varmasti Zlatan piikissä ja kaksi kolmikosta Lukaku/Rashford/Martial.

Avainpelaajat

Tämäniltaisen näytelmän kaksi tärkeintä henkilöä ovat tällä kertaa pelialueen ulkopuolella. Wenger ja Mourinho pelaavat poikkeuksetta aina omalla tyylillään. Vankkumaton usko omaan pelitapaan on yksi asia, joka näitä miehiä yhdistää!

Mutta tässä ottelussa pidemmän korren vetää managereista se, joka uskaltaa uudistaa taktiikkaansa enemmän. Wengerin kannattaisi ehkä peluuttaa joukkuettaan hieman puolustavammin, Mourinhon taas hyökkäävämmin. Varsinkin ManU-managerilla on hyökkäyspäässä sellaisia aseita, että niitä todella kannattaisi käyttää.

Joukkueuutiset

Arsenalilta ovat sivussa Alexandre Lacazette, Theo Walcott ja tärkeä Santi Cazorla.

Unitedin fanien tulee ikävä erityisesti Marouane Fellainia ja Nemanja Vidiciä, mutta myös Michael Carrick, Phil Jones ja Eric Bailly joutuvat jättämään ottelun väliin.

Arsenalin viisi edellistä Valioliiga-ottelua:

Arsenal – Huddersfield 5-0

Burnley – Arsenal 0-1

Arsenal – Tottenham 2-0

Manchester City – Arsenal 3-1

Arsenal – Swansea 2-1

Manchester Unitedin viisi edellistä Valioliiga-ottelua:

Watford – Manchester United 2-4

Manchester United – Brighton and Hove Albion 1-0

Manchester United – Newcastle United 4-1

Chelsea – Manchester United 1-0

Manchester United – Tottenham 1-0

Vihjeemme

Arsenal 2 – Manchester United 2